perjantai 11. joulukuuta 2009

New Morning

Temppeli Kotimäessä, aamuhämärässä

Nyt temppeli on pystytetty uudelleen!
Se sai paikakseen kallionkielekkeen, jostä näkymä avautuu neljään ilman suuntaan miltei kokonaan esteettömästi.
Suunnitteilla kevättä ajatellen on tehdä teräsrungosta kuusiokulmainen lasihuone, josta voi ihailla Luojan luomaa luontoa. Teräsosat hiotaan ja maalataan valkoisiksi, aukot lasitetaan lämpölasein ja lattiaksi tehsään mahdollisesti betonivalu.
Siispä kevättä odotellessa...

Temppeli siirretään Kotimäkeen


Siellä, missä ensimmäiset palat ruuvattiin yhteen, ensimmäiset antiikkilaastit valettiin pintaa ja kattokolmiot sahattiin vesivaneristä, siellä on nyt temppelin uusi koti: Kotimäessä.
Purkuporukka hoiti homman myös toisessa päässä, Nahkialan järveltä suunnistettiin Kotimäkeen. Temppelin pylväät laitettiin paikoilleen näköalatasanteelle, johon temppeli pystytetään vielä kerran...

torstai 29. lokakuuta 2009

Temppeli on purettu



Viimein koitti päivä, jolloin temppeli purattiin pois Nahkialan järven rannalta.
Teijo Kokko ja Toijalan konevuokraamon Jussi olivat suurena apuna!
Nyt vaan odottelemaan seuraavaa Näkymää...

tiistai 15. syyskuuta 2009

Temppeli vielä paikallaan 28.9 saakka

Jos et ole vielä vieraillut teoksella, siihen on vielä mahdollisuus, sillä 28.9 rakennuskonevuokraamon Hii-op-auto on korjattu ja teoksen purkaminen onnistuu. Temppeli siirtyy tulevan lasihuoneen päälle kotipihaan. Siellä se muistuttaa kotiväkeä ja ohikulkijoita siitä, että on olemassa elävä Jumala, joka kutsuu jokaista ihmistä yhteyteensä.

Kommentteja teoksesta ja tunnelmia voit kirjoitella minulle temppelin valkoiseen postilaatikkoon.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Erikoinen Kirkkoilta la 12.9 klo 18

Erikoiseen Akaan Kirkon iltaan liittyy taide olennaisena osana, sillä kaksi Näkymän 2009 teoksista tuodaan Kirkkoon tuona iltana! Eli jos sinulla jäi väliin Näkymä näyttely, sinulla on vielä mahdollisuus nähdä teoksia Kirkossa tuona iltana.
Musiikkia kuullaan tulevalta, kuudennelta albumilta ainakin nimikkokappale 'Taivas' ja lastenlaulusta aikuisten suosikiksi noussut 'Juna jyskyttää'.
Vankilatyötä Thaimaassakin vuosia tehnyt diakoni, Aila Lahtinen, rikospoliisi, Esa Heinonen, yrittäjä Harri Joki ja allekirjoittanut toivottaa kaikki iltaan lämpimästi mukaan!
Tervetuloa!

perjantai 28. elokuuta 2009

Postia voi jättää vielä 12.9 saakka!

Tänään tuli tietoon, että kaupunki lunasti enkelityön 'Lempeää voimaa' pysyväksi työksi Nahkialan järvelle - onnittelut tekijöille Seija Vuorelle ja Vesa Kiviselle!
Vaikka virallinen Näkymä-näyttely on jo päättynyt tältä vuodelta, 'Elävän Jumalan temppeli' teos on paikallaan vielä 29.9 saakka. Joten postia teoksen laatikkoon voi jättää vielä 12.9 lauantaihin saakka
Temppelin postilaatikkoon tiputetut viestit, kysymyset ja rukouspyynnöt luetaan lauantai-iltana 12.9 klo 18 Akaan Kirkossa.

tiistai 11. elokuuta 2009

'Elävän Jumala temppeli' -ilta


Postia on saapunut temppelin valkoiseen postilatikkoon. Tänään kiinnitin laatikkoon myös paperia ja kynän, jotta nekin voisivat kirjoittaa postia, joilla ei ole kynää mukana. Rukouspyynnöt ja mahdolliset kysymykset käsitellään syyskuisena lauantai-iltana 12.9 klo 18 Akaan kauniissa Kirkossa. Illan teema on, mikäs muukaan kuin: 'Elävän Jumalan temppeli'!

Lisää: www.miajoki.com
www.onlyoneway.com

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Postilaatikko 'Elävän Jumalan temppeliin'

Postilaatikon kannessa on teksti missä mm. lukee: 'Elävän Jumalan temppeli' -postilaatikko esirukouspyyntöjä, mietelmiä ja kysymyksiä varten.
Esirukouspyyntöjen puolesta rukoillaan 'Elävän Jumalan temppeli' -illassa Akaan Kirkossa Toijalassa la:na 12.9 klo 18.

Valkoinen 'Shaaronin lilja' (Korkea veisu) kukkii kaislikossa.
Pilarituijat muistuttavat kreikkalaistyylisestä puutarhasta.
Nostalginen penkki odottaa istujaa.
Postilaatikko asennettiin paikoilleen vastaanottamaan postia ohikulkijoilta ja Temppelissä vierailijoilta.

Kaikki on valmistettu.
Temppeli kutsuu ohikulkijoita rauhoittumaan ja miettimään iankaikkisia asioita.
Jos jokin askarruttaa tai jokin painaa mieltäsi, kirjoita viesti ja laita se postilaatikkoon.
Tai, jos haluat kirjoittaa mietelmiäsi elämästä, temppelistä tai sinulla on jokin asia, minkä puolesta toivot rukousta, voit viestittää silloinkin paperilapulla asiasi, niin kannamme ne yhdessä Jumalan työpöydälle kirkkoillassa, jonka päiväys varmistuu parin päivän sisään.

Led valot Temppeliin

Illat ovat jo sen verran pimentyneet, että kävimme lisäämässä ledvalon Temppelin kattoon, joka toimii liiketunnistimella.
Ja soitin kaipasi jälleen kerran uusia pattereita...

Postilaatikko Hollannista

Ihmeellisiä asioita on tapahtunut kaiken aikaa, kun Temppeliä on rakennettu ja teokseen lisäosia hankittu. Postilaatikko ja sen löytyminen oli yksi ihmeellinen johdatus. Etsin sopivaa teokseen sopivaa laatikkoa Saksan ebayltä. Selasin useita eri vaihtoehtoja, kunnes löytyi harjakattoinen, nostalginen, jalallinen postilaatikko. Kirjoittelin siitä myyjälle ja lopulta kävi ilmi, että se on niin painava ja pitkä lähettää, että lähetyskuluihin menisi 120,-.
En kuitenkaan luovuttanut, vaan selasin Huuto.netin sulkeutuneita kohteita. Uskomatonta oli, että löysin sulkeutuneesta kohteesta juuri samanlaisen postilaatikon, jonka valitsin parhaaksi yli 1400 postilaatikon joukosta! Otin oitis postilaatikon omistajaan yhteyttä ja hän kertoi tuoneensa tuon kaunottaren Hollannista autonsa katolla.


Lopulta isosiskoni toi tuon punaisen postilaatikon pihaani Keravalta, kun asui siellä suunnalla. Sitten se hiottiin ja maalattiin hohtavan valkoiseksi.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Postia Jumalalle

On ollut hieno huomata, että ohikulkijat ovat pysähtyneet temppeliin rauhoittumaan, katselemaan järvelle, kuuntelemaan luonnon ääniä, ihastelemaan Luojan suurinta taideteosta: luontoa!
Eräänä kirkkaana päivänä mieleeni tuli ajatus kanssakäymisestä vierailijoiden ja Jumalan kesken. Miten ohikulkevat ihmiset ja ne jotka viettävät hetken aikaa temppelissä, voisivat jättää jäljen käynnistään? Koska tiedän rukouksen valtavan voiman omassa elämässäni, ajattelin tarjota ohikulkijoillekin oman osansa. Siispä aloin metsästämään teokseen sopivaa postilaatikkoa, johon ihmiset voisivat jättää postia Jumalalle. Nuo nimettömät rukoukset, pyynnöt, toiveet ja kiitokset tuotaisiin Jumalan työpöydälle Akaan Kirkossa syyskuisena lauantaina.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Tervetuloa kierrokselle Näkymä-näyttelyyn!

Tervetuloa tutustumaan Näkymä ympäristötaidenäyttelyyn 2009!
Seuraavassa joitakin teoksia Näkymästä, kuvankauniin Nahkialan järven ympäriltä.

Pirjo Suomun 'Irti maasta' -teos oli lasten ehdoton suosikki. Pikkuinen keinu keinutteli tuulessa hiljaa, keinuja itse oli kadonnut.

Tuula Vuokolan 'Pinnalla' -teoksen siniset pallot (ja kaksi punaista) kiinnittivät oitis huomion puoleensa. Ne olivat kiva piristysruiske ja sopivat sävyiltään veden pintaan.
Taustalla näkyy 'Elävän Jumalan temppeli'.

Teijo Kokko ja Markus Luostarinen olivat rakentaneet teoksen nimeltä 'Lähde'. Hohtavan valkoiset aitarakennelmat loivat arvokkaan ja kutsuvan tunnelman vehreän heinikon keskellä. Pienet sammakot istuskelevat nuppien päissä.

Toijalan Seudun Työttömät ry:n teos 'Pelkällä tuulivoimalla emme pysy pinnalla' näkyi kauas. Vanha patinoitunut vene sai kokonaan uuden kesäasun ylleen.

Anneli Vainosen 'Elämä jatkuu' sopi, kuin aina paikallaan olleena osana, ympäristöönsä. Elämän jatkumisessa on näyttelyn teemanakin tunnustettua voimaa, ihminen kun on iankaikkinen olento.

Seija Vuori ja Vesa Kivinen pystyttivät teoksen nimeltä 'Lempeää voimaa'. Enkeli sinitaivasta vasten saa ohikulkijat pysähtymään ja ajattelemaan iankaikkisia asioita.

Soile Iivosen ja Helena Perkiön teos 'Struktuuri' vangitsi katseet jo kaukaa.

Melina Heikkilä ja Lotta Ainali pistävät ihmisen valinnan paikalle työllään 'Valinnan vapaus'. Suuren hopeapajun oksalla riippuvasta häkistä löytyy monia asioita, mitä ihmiset elämässään valitsevat: pullo, onnenkenkä, discopallo...

Teija Haapasaari, Katriina Kuhanen, Johanna Ranta pukivat puulle värikkään"Suojapuvun."

Hilkka Salon valkoinen 'Silta' -teos sulautui kauniisti ympäristöönsä lammen rantaan.

Kierros Näkymässä on tehty. Kalastaja jää vielä ihastelemaan näkymiä ja kalastamaan - ja kalaa tulee.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Musiikkia taustalle

Olen jo hieman toipunut Avajaisista, oli se hieno kokemus!
Tarkoitus on kuitenkin jatkaa teoksen kehittelyä yhä eteenpäin. Pilarituijat olivat seuraava vaihtoehto, kun öljypuita tai oliivipuita ei saatu hankituksi.

Illalla 10 jälkeen ajoimme näyttelypaikalle, jossa taivas punoitti upeana! Tunnelma oli hieno, kun teimme pienia asennuksia teokseen. Minä istutin uuden ystävämme kanssa kaksi tuijaa temppelin molemmille puolin.

Harri asensi soittimelle turvalaatikon kiinni kattorakenteisiin. Kappaleeksi valitsimme viimeisimmän levyni 'Kuin kyyhkynen' raidan nimeltä 'Jumala on uskollinen'. Kappale tuntui sopivan rauhalliseen ympäristöönsä hyvin.
Ps. Jollet pääse paikanpäälle kuuntelemaan, voin kuunnella näytteen täältä: http://www.hitsound.fi/listenfi.htm

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Näkymä 2009 Avajaiset

Ihmisiä virtasi kello 11 jälkeen paikalle. Tunnelma oli kesäinen ja odottava.

Kaupungin valtuuston puheenjohtaja, Timo Rajala, avasi näyttelyn, vierellä taideneuvojamme Eero Ylivakkuri.

Anneli Vainonen Näkymän tunnelmissa

Taiteilijat esiteltiin ja ruusutettiin.

Koko oranssiin pukeutunut 24 taiteilijan rivistö

Todellinen Näkymä diggari


Lapsille esitettiin kivaa ohjelmaa. Pikkukansa oli menossa mukana koko olemuksellaan.

Performanssi tapahtui köydenvedon merkeissä. Toisella puolella oli 'vastarannankiiskit' ja toisella teosten tekijät.


Vetäminen otti koville - siis tosi koville! Arvaa ketkä kuitenkin voitti?

Toivotan teidät tervetulleeksi Näkymään 4.7 - 28.8.2009 (nyt kelpaa jo hymyillä)!


Valkoinen hiekka, valkoiset penkit, valkoinen Temppeli - loistaa kauas.

Hyvin kauas.

Viimeiseen saakka...

Aamu kuudelta Harri pinkaisi pystyyn ja ajoi näyttelypaikalle. Neljä tuntia unta takana ja vielä viimeinen puristus ennen avajaisia. 'Lähde' - työn tekijä, Teijo, oli valmis auttamaan pilareiden maalaamisessa.

Ympäristö näytti tältä vielä tunti ennen h-hetkeä...(!)

Jättimäinen, noin neljä metriä korkea ja monta tonnia painava 'Elävän Jumalan temppeli' on valmis!

Näyttelypaikalla

Näyttelypaikalla on rauhallisen oloista, vaikka 28 taiteilijaa valmistelevat kukin omaa työtänsä ympäri kaunista pikku järveä. Iso kuorma-auto rikkoo hiljaisuuden.
Miehet aloittavat purkamisen. Ensin betonilaatat paikoilleen, ne pitää tasata vatupassilla ihan suoriksi.

Viimein alkaa tapahtumaan. Ensimmäinen pylväs nostetaan ilmaan.

Apunainen asettelee pylvään betonilaatan päälle (minä olet tarkkana kameran takana, että homma tallentuu).

Muutaman tunnin päästä kaikki neljä pylvästä on paikoillaan. Apumieskin saatiin paikalle.

Ja toinenkin apumies. Temppelin rakentaminen kiehtoi kovasti ohikulkijoita.

Yksi sponsoreista (Akaan konevuokraamo) Esko Eerola, lainasi pystyttämistä varten henkilönostintaan jopa yön yli seuraavaan päivään.

Kolmio nostetaan hiiop autoon. Tuuli puhaltaa järveltä hikisten miesten otsiin. Se helpottaa
.
Jännä tilanne! Kolmio ei ole vielä kiinni. Poraan pitääkin asentaa toinen terä, mitä ei löydy mistään. Harri antaa neuvoja etsimiseen ja koittaa taistella tuulta vastaan, ettei kolmio tipu terää etsivien päälle.

Kaikki hyvin. Kolmiot ovat paikoillaan. Ilta on saapunut. Taitaa mennä taas yötöiksi...

Aurinko on laskenut ja hyttyset saapuneet. Kello on 1:00 yöllä. Keskipalkki on asennettu, siihen on tarkoitus asetella beduiini-kangas.

Tukirakenteet asennetaan, kohta on niin pimeää, ettei näe mitään - paitsi tekstin, jonka tekstasin kattorakenteiden sisäpuolelle osan suomeksi ja osan kreikaksi.